Hyvää jatkoa nykyisille opiskelijoille ja tervetuloa uudet!

Valmentavan koulutuksen lukuvuosi on taas saatu pakettiin ja opiskelijat on lähetetty todistuksineen kesän viettoon. Monesti kuulee ihmisten epäilevän, että valmentavassa koulutuksessa menee aikaa vuosi hukkaan ja olisi parempi aloittaa ammatilliset opinnot heti ysiluokan perään. Näin ei todellakaan ole!

Valmentava koulutus on oikein hyvä paikka niille nuorille, ketkä eivät vielä tiedä mitä haluavat opiskella. On parempi miettiä alaa kunnolla ja tutustua eri vaihtoehtoihin kuin aloittaa ammatilliset opinnot ja keskeyttää ne itselleen sopimattomina.

Osalle vuosi on tarjonnut oivaa aikaa kasvulle. Moni kypsyy ja aikuistuu vuoden aikana ja sen jälkeen paljon valmiimpi aloittamaan opiskelunsa ammattiin.

Tässä muutamia opiskelijoiden omia arvioita kuluneesta vuodesta.

"Vuosi oli minun mielestäni ehkä parhain kouluvuoteni ikinä. Vuodesta sain paljon irti: näin työelämää enemmän kuin peruskoulussa, opin miten rahaa voi käyttää säästeliäämmin, löysin uuden alan mihin hain yhteishaussa ja olen oppinut paljon kaikkea uutta mitä on opetettu. En osaa sanoa miten olen muuttunut vuoden aikana mutta äitini ainakin sanoi minulle että olen kasvanut henkisesti vuoden aikana."

"Olen kyllä muuttunut aika paljon tämän vuoden aikana. Muutin joulukuussa omaan asuntoon Halikkoon. Minusta on tullut hyvin paljon päättäväisempi asioista ja osaan huolehtia itsestäni enemmän. Enkä myöskään myöhästele paljoa enää. Olen saanut paljon tietoa eri ammattikoulutusaloista ja osannut valita sieltä alan, missä jaksan opiskella 3 vuotta ja valmistua ammattiin. Olen myös saanut paljon kavereita ja vahvistanut omia vanhoja ystävyys suhteita. Kyllä sanon että tämä oli hyvä vuosi vaikka oli ylä- ja alamäkeä, mutta suurimmaksi osaksi hyvä vuosi oli ja hyödyin tästä kyllä aika paljon."


"Olen oppinut olemaan enemmän oma itseni. Olen oppinut hoitamaan asiat kuntoon.
On ollut hauskaa. Olen nyt sosiaalisempi, olen koulussa ollut ahkerampi. Ymmärrän nyt, että asiat kannattaa hoitaa ajallaan kuntoon.


"Sain varmuuden sille tiedolle mihin haluan opiskelemaan ja minkä alan töitä haluan tulevaisuudessa työkseni tehdä. Olen positiivisempi, itsevarmempi, avoimempi ja enemmän tilanteisiin heittäytyjä.


Hyvää matkaa vanhoille ja tervetuloa uusille! Haku on käynnissä ja jatkuu 21.7 asti opintopolussa. Vapaita paikkoja voi kysellä myös sen jälkeen.


-          "

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Unelmia ja uusia kokemuksia

Uusiin ammatteihin tutustumassa

Treeniä oman arjen hallintaan