Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2019.

Uusiin ammatteihin tutustumassa

Kuva
Valman aikana opiskelijat tutustuvat moniin eri ammatteihin työharjoitteluissa ja erilaisten vierailujen kautta. Oman alan etsimisen lisäksi yhtenä teemana Valmassa on syksyllä ollut vaikuttaminen ja yhteiskunnassa toimiminen. Syksyn opintomatkalla yhdistyivät nämä kaksi teemaa: tutustuttiin uusiin ammatteihin ja puhuttiin vaikuttamisesta. Harmaana joulukuisena aamuna otimme bussin alle ja suuntasimme kohti Helsinkiä. Alotimme päivämme vierailemalla Päivälehden museossa. Toimittajan töitä tehnyt oppaamme kertoi meille toimittajan työstä sekä muista media-alan työtehtävistä. Pohdiskelimme porukalla sananvapautta ja sen merkitystä media-alan työtehtävissä ympäri maailmaa. Saimme myös katsauksen lehden teon historiaan. Painovirhepaholainen seurasi vierailuamme museon nurkassa.  Museosta lähdettyämme kävimme kurkkaamassa Oodin hienoja tiloja. Viimeisenä vierailukohteena opintomatkallamme oli Eduskuntatalo. Salolainen kansanedustaja Katja Taimela otti meidät vastaan

Pajatoimintaa

Kuva
Syksyn aikana olemme lisänneet Valmaan entistä enemmän toiminnallisia oppitunteja. Kaikki opiskelijat ovat päässet osallistumaan toiminnallisiin pajoihin, joissa on opetultu useissa ammateissa tarvittavia taitoja. Tarjolla on ollut kokkailupajaa, jossa on valmistettu välipaloja ja perehdyttä hygienia-asioihin sekä ravinnon terveellisyyteen. Liikuntapajassa on panostettu omaan hyvinvointiin ja työssäjaksamiseen. Taidepajassa opiskelijat ovat puolestaan päässeet kokeilemaan luovuuttaan. Viimeisenä taidepajakertana kävimme opiskelijoiden kanssa Salon taidemuseossa tutustumassa Alexander Reichsteinin näyttelyyn Ajan myötä. Näyttelyssä jokainen sai laittaa oman luovuutensa peliin ja osallistua näyttelyn toteuttamiseen.

Oppilaitosvierailuja

Kuva
Salon Valman opiskelijoille tarjotaan mahdollisuuksia päästä tutustumaan myös muihin kuin omaan oppilaitokseemme. Eli jatkopolkuja ei ole pakko valita vain omasta talostamme, vaan kaikki ovet ovat avoinna Valman jälkeen. Tällä viikolla halukkaat opiskelijat ovat vierailleet Muurlan opistossa ja Varsinais-Suomen kansanopistosta. Molemmista löytyy luovia aloja, joita omassa oppilaitoksessamme ei ole tarjolla.

Uusi lukuvuosi on käynnistynyt

Kuva
Kesä vaihtuu hiljalleen syksyyn ja uusi lukuvuosi on taas polkaistu käyntiin. Uudet opiskelijat on tutustutettu taloon ja viime perjantaina olimme porukalla viettämässä mukavaa päivää kauniissa maisemissa Teijon kansallispuistossa. Päivän aikana ihailtiin kauniita maisemia, vähän pelailtiin ja ennenkaikkea luotiin uusia kaverisuhteita! Tästä se taas lähtee, Valman vuosi liikkeelle mukavassa porukassa! :)

Opiskelijoiden antamaa palautetta

Parasta Valmassa mielestäni oli: • suomenkielen opiskelu • opettajat • ruoka • ammatillisiin tutustuminen • ystävällinen luokka • opettajat ja opiskelijat • paras vuosi • opin lisää suomea • pelit • kaikki oli kivaa • sai olla rauhassa • aineet oli aika chillejä • monipuolisuus • lyhytelokuva paja • työharjoittelut • opetus yleensä • sopivan pituiset tauot ja koulupäivät

Opiskelijoiden kertomuksia Valma vuodestaan

Hain Valmaan, koska en tiennyt mille ammatilliselle alalle haluan. Valmassa opiskelu auttoi isosti alan valinnassa. Kävin Valman aikana tutustumassa Sosiaali- ja terveysalaan ja kiinnostuin siitä. Myös alaan liittyvä työharjoittelu vahvisti kiinnostusta alaan, varsinkin kun sain hyvää palautetta vanhuustyön työharjoittelustani. Hain kevään yhteishaussa Sosiaali- ja terveysalalle. Opiskelu Valmassa on ollut monipuolista. Valmassa tehdään paljon yritysvierailuja, joissa pääsee tutustumaan hyvin eri alojen työtehtäviin. Lukuvuoden aikana pääsee myös tutustumaan haluamiinsa koulutusaloihin, eli pääsee luokkaan seuraamaan opetusta. Sosiaali- ja terveysalalla pääsee suorittamaan jopa kursseja, josta on hyötyä, kun hakee alalle. Suoritetut Valma-opinnot voidaan sitten tunnistaa ja tunnustaa suoritetuiksi opinnoiksi jatkossa. - Aino  Hain ensin lukioihin, mutta en päässyt. Tästä syystä hain Valmaan, koska en tiennyt mitä ammatillista alaa opiskelisin. Tutustumisen kautta kiinnost

Unelmia ja uusia kokemuksia

Kuva
Meillä Salon valmalaisilla on ollut ilo olla jo useamman vuoden mukana lasten ja nuorten säätiön järjestämässä Taidot elämään hankkeessa. Hankkeen kautta olemme päässeet mukaan taidetyöpajoihin. Tänäkin keväänä loistavat taideohjaajat Hanna ja Juhani ovat käyneet toteuttamassa lyhytelokuvatyöpajaa opiskelijoidemme kanssa. Pajassa opiskelijat pääsevät suunnittelemaan, käsikirjoittamaan, näyttelemään, ohjaamaan, kuvaamaan, äänittämään ja järjestelemään omaa elokuvaa. Toiminnan kautta moni löytää ihan uusia vahvuuksia itsestään. Hankkeen kautta olemme saaneet myös vieraaksemme tsemppareita, jotka jakavat opiskelijoille oman tarinansa ja kannustavat tavoittelemaan omia unelmia. Tänään opiskelijamme pääsivät rakentamaan unelmakarttaa yhdessä näyttelijä Krista Kososen kanssa.

Uusiin harrastuksiin tutustumista

Kuva
Vapaa-aika ja hyväolo kurssilla valmalaiset ovat tutustuttaneet muita omiin harrastuksiinsa. Näin muutkin voivat löytää uutta mukavaa tekemistä vapaa-ajalle. Tänään ohjaajamme Maarit opasti ryhmää geokätköilyn saloihin. Siinä monelle ihan uusi ilmainen harrastus! Käytiin testaamassa käytännössä ja hieno kätkö löydettiinkin!

Sykäys mun työhön!

Kuva
Eilen Salossa järjestettiin Sykäys mun työhön -kesäduunitapahtuma. Valmalaiset olivat mukana tapahtumassa oppimassa työelämätaitoja ja katsastamassa vielä haussa olevia kesätyöpaikkoja. Vaikka vielä ei olisi tärpännyt kesätyöpaikan suhteen, ei ole liian myöhäistä yrittää hakea paikkaa. Päivän aikana kuultiin motivoivia puheenvuoroja ja saatiin hyviä vinkkejä työnhakuun. Lisäksi saimme katsauksen tulevaisuuden työelämään. Ei ne robotit ehkä kuitenkaan vie kaikkia meidän töitä! ;)

Yhteishakuun valmistautuminen

Kuva
Valmalaisten kannalta vuoden jännittävin aika on taas käsillä, sillä on aika tehdä päätös tulevan opiskelupaikan suhteen. Valintaan on valmistauduttu jo syksystä lähtien tutustumalla eri aloihin koulutuskokeilujen, oppilaitosvierailujen ja työharjoittelujen kautta. Lisäksi kaikki opiskelijat saavat henkilökohtaista ohjausta ja mahdollisuuksia keskustella valinnoissa kahden kesken oman opettajan kanssa. Ohjausta on tarjolla läpi Valman eli kaikki ehtivät varmuudella kyselemään mieltä askarruttavia juttuja ja pohtimaan valintojaan ennen H-hetkeä. Opettajien lisäksi myös opiskelijahuollon henkilökunta on kaikkien valmalaisten käytettävissä.  Myös itse hakuun tarjotaan apua. Eli yksin ei tarvitse isoja asioita miettiä!